Kultainen vasikka ja Filipof
Aamulla 26.10.2024 kokoonnuimme, senioriopettajia ja joitakin heidän puolisoitaan, Leppävirran torin laitaan odottelemaan bussia, mikä veisi meidät Joensuuhun nauttimaan Maria Jotunin näytelmästä Kultainen vasikka. Autoon noustuamme ja pienen matkaa kohti Joensuuta kuljettuamme alkoi autossa kuulua ihastuneita huudahduksia, mitkä aiheutuivat auton ikkunoista avautuvista syysmaisemista. Mäkipaikoissa, auton noustua maaston mukaan korkealle, avautui meille upeita näkymiä, joita lehtensä varistaneet puut eivät voineet näin syksyllä enää häiritä. Tämä toi matkaan bonusta.
Joensuuhun saavuttuamme ensimmäinen kohteemme ei suinkaan ollut teatteri vaan ravintola Filipof, jonne meille oli järjestetty lounastarjoilu. Pääruokana lounaassa oli kuha, mikä oli erinomaista, mutta olisi ollut vieläkin parempaa, jos keittiö olisi käyttänyt hieman enemmän suolaa ja kalamaustetta. Makuasia, mutta jäipä mieleen.
Ravintola oli hyvin siisti ja nykyaikainen sijaiten noin 140 vuotta vanhojen seinien ympäröimänä. Ravintolan edustaja kertoi lyhyesti rakennuksen historiasta, minkä mukaan
se on toiminut aikoinaan muun muassa elintarvikemyymälänä, rautakauppana, viinakauppana. Jos ravintolatilan hirsiseinää oikein läheltä nuuhkaisi, saattoi vielä tuntea ohuen paloviinan tuoksun vuodelta 1933, jolloin viinakauppa kukoisti vauhdilla kieltolain jälkeen. Tai ehkä se oli vain kuvitelmaa, pulloissahan ne sitä tavaraa tuolloin myivät.
Siirryttiin jalkapatikassa teatterille, missä jokainen löysi paikkansa. Joensuussa teatterisali jo sellaisenaan aiheutti juhlallisen olon. Koko rakennushan on meitä leppävirtalaisia lähin rakennus, missä voimme ihailla Rantasalmen pojan, arkkitehti Eliel Saarisen arkkitehtuuria.
Heti teatteriesityksen alkumetreillä teatteri toivotti teatteriyleisön tervetulleeksi, ja lisäksi erikseen toivotettiin tervetulleeksi Leppävirran senioriopettajat. Meillä kaikilla ryhti parani heti!
Teatterikappaleen tyylilaji oli komedia, vaikkakin tapahtumat sijoittuivat ensimmäisen maailmansodan aikaisiin ja sen jälkeisiin tapahtumiin. Näytelmähän on kirjoitettu 1918. Jotkin roolisuoritukset, lähinnä monologit, olivat huimaavia. Ihminen pystyy näköjään muistamaan vaikka mitä. Näytelmän ihmisten ongelmat, mitkä olivat kehittyneet lähes sietämättömiksi, jännitysnäytelmän tapaan, ratkesivat kuitenkin kosinnalla kesäteatterihenkisesti hyvin nopeasti ja kevyesti. En tiedä, menikö Jotunin alkuperäisteksti juuri näin vai oliko kysymyksessä ohjaajan tulkinta, mutta katsojan mielestä lopussa juoni hieman töksähti.
Paluumatkalla virisi vilkas keskustelu em. aiheesta. Arvuuteltiin, mikä olisi oikea kouluarvosana nähdylle teatteriesitykselle. Puheenjohtajan ystävällisellä asiainhallinnalla päädyttiin yhteiseen arvosana-arvioon 8-, minkä kaikki hyväksyimme.
Onnistunut retki jälleen kerran!
Terttu ja Raimo Laurikainen
